Joulupukki ja Muori kävivät pakkaamassa kaiken oleellisen kotoaan Muorin kaiken nielevään laukkuun. Kaikkihan sen tietävät, että naisen käsilaukkuun mahtuu vaikka tietosanakirjat aasta ööhön jos sille olisi tarvetta. Pariskunta astui ulos kodistaan. McGyver seisoi Cullenin kanssa pihalla ja alkoivat kertaamaan suunnitelmaa heti, kun Muori ja Pukki saapuivat paikalle.
-Noniin. Kuten hyvin tiedämme, kaikki on häpykarvan varassa. Jäljet on peitetty niin hyvin, kuin ne vain on mahdollista peittää ja on aika liueta valtaamaan Päivi Räsäsen piilopirtti. Pukki, tiesin, että asia olisi vaikea esittää kaltaisellesi menevälle miehelle, mutta kuitenkin Zumbaamisesi söi kallista aikaa, McGyver aloitti selityksensä ja katsoi Pukkiin, joka punastui ja irvisti viattomasti.
-Joojoo, tiedetään... En olis arvannut tätä juoneksi kuitenkaan. Kiitos sinulle siitä, Pukki sopersi.
-Niin. Tuskin, vaikka olisin sen sinulle Megazumbassa joulupakettien lahjanarusta vääntänyt.
-Mikset ois käyttäny ennemmin rautalankaa, kysyi Muori hihitellen.
-Koska olen ihmemies, tollo! Niin... Tarvitsen apuasi, käytetään hyödyksi sitä, mitä meillä on. Eli sinun urheiluhullutustasi. Dopingia, sitä sinun on käytettävä maailman pelastukseen. Sillä välin, kun te olitte pakkaamassa, tilasin poroille juoksumaton. Kyhäsin polkupyöristä tandemkuntopyöriä tontuille. Ne otetaan mukaan, meillä ei ole kauheasti aikaa treenata, mutta nyt otamme siitä kaiken irti, jatkoi ihmemies rauhallisesti.
-MITÄ HELVETTIÄ! Pitääkö tän jatkua, ei tuu kesää, eikä pesää, huusi Muori täyttä kurkkua ja katsoi samalla miestään, joka oli erittäin mietteliään näköisenä.
-Muori. Älä nyt. Jos se on ainoa vaihtoehto, suostun. Mutta sen jälkeen käyttäydyn normaalisti ainakin ensi marraskuun loppuun. Lopetan urheilun ja aloitan vaikka pilkkimään ja keskittymään enemmän sinuun, Muoriseni, Pukki virkkoi varmana.
-Oho, jopas sitä nyt lupaillaan paljon. Mutta entäs lapset? Kaikki lapsenmieliset ja joulutoiveikkaat, uteli Muori edelleen hieman närkästyneenä suunnitelmasta.
-Lupaan, että kaikki saavat pakettinsa. Se vain edellyttää sitä, ettei Pukkia teloiteta jouluaattona ja sitä, että Johanna Tukiaisen lasta ei oikeasti ole olemassa, McGyver sanoi ja käveli edestakaisin.
-Siis? Pitääkö Tuksun vauva uhrata jouluna, Muori uteli järkyttyneenä.
-Ei. Ei tarvitse. Minä kaappaan lapsen. Ja ihmemies esiintyy Tuksuna Seiskalle ja sanoo, että tulikin yllättävä keskenmeno, minulla onkin tässä edellispäivänä ilmestynyt numero, puuttui Edward keskusteluun ja ojensi lehden Muorille.
'SAAN SITTENKIN VAUVAN' luki kannessa jossa Tukiainen oli innoissaan keltainen leninki yllään.
-Ei jumalauta mikä muija, manasi Pukki joka luki tekstiä Muorin olan yli.
-Niin... Tuksu käyttää nyt tilannetta hyödykseen. Kuuluisuutta. Meidän on kuitenkin nyt toimittava. Räsästä ei usko enää kukaan, kuten on monta kertaa tullut todettua. Ja Joulusta ei ole uskovaisilla paljoa jäljellä mitään, jos kirkon erolukuihin on uskominen. Miljoona ihmistä jättänyt kirkon sen jälkeen, kun Räsänen puhui vapahtajasta, McGyver huokaisi ja käveli tallille päästämään porot pihalle. Jokaisen poron perässä oli yksi reki, johon oli ängennyt suuri lauma tonttuja ja joihin oli pistetty kuntoilulaitteita.
-Emme voi tuhlata enää aikaa, mennään, sanoi Edward ja kompastui jalkoihinsa lentäen naama edellä lumeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti