-Perkele. Aika haipakkaa sää äijä juokset kyllä. Missä helvetissä me oikein ollaan. Täällä on ihan vitun kylmä. Miksei sussa vois olla ilmastointia, kyseli Muori haukoitellen ja päästi heti perään aivastuksen.
-Shh... Tuolla metsässä taitaa liikkua jokin, sanoi ihmemies tiiraillen tarkasti ympärilleen.
-Liikkua. En kuule mitään... Ainiin, minä en olekaan ihmemies, hihitteli Muori omalle heitolleen. Kuun kajo sai puiden varjot näyttämään pelottavilta. McGyver laski Muorin maahan ja liikkui hitaasti hiipien eteenpäin.
-Askelia, totesi ihmemies. Ja totta, jokin lähestyi kiihtyvällä tahdilla kohti kaksikkoa. Lujempaa, yhä vain lujempaa. Äkkiä askeleet pysähtyivät kuin seinään. Muorin sydän hakkasi vimmalla, aivan kuin pervo tattiaan. Puu ojan vierellä heilahti, oksa rätsähti.
-Mitä vittua, ihmemies. Ollaanko me jo Lapissa. Varmasti jotain poroja. Tai hirviä. Mennään nyt pois täältä hyvän sään aikana, kiihkoili Muori ja nyki ihmemiestä hihasta.
-Ei. Se ei ole poro. Eikä hirvi. Ei mitään sellaista. TULE ESIIN TORAHAMMAS! McGyver huudahti heiluvan puun suuntaan. Mitään ei tapahtunut. Muori katsoi kauemmas, suuntaan josta he olivat tulleet. Hiljaisella tiellä oli tulossa auto.
-Ei jumalauta. Joku viritetty amis Bemari, huudahti Muori paniikissa auton tullessa kovaa häntä ja ihmemiestä kohti. Muori lähti epätoivoisena juoksemaan pitkin tietä, eikä tullut mieleenkään pompata metsän reunaan turvaan. Auto lähestyi hurjalla vauhdilla, Muori sulki silmänsä. KLONK. Hiljaisuus.
-Kappas, Edward Cullenhan se siinä, sanoi McGyver ja katsoi vampyyriä, joka oli ottanut tiukan halausotteen Muorista ja pysäyttänyt auton kulun pikkurillillään.
-Niin. Minä. Teinityttöjen märkä päiväuni.
-Tiedän. Minäkin olin sinun iässäsi, ihmemies totesi ja katsoi kauhusta kankeaa Muoria, jonka katseessa näkyi kasvavaa intoa.
-Voi jestas. Tästä olis moni pikku-lissu ihan vitun kateellinen. Minä, kahdestaan Eetvartti Kullin ja ihmemiäs MäkKyrvän kanssa. Edward yritti nousta maasta ja kompastui omiin jalkoihinsa lentäen naamalleen lumihankeen.
-On siinä meillä sankari. Oikea vampyyri. Hah, naurahti McGyver. Muori nousi ylös ja toisella kerralla myös Edward onnistui.
-Kuka helvetti muuten ajoi autoa... kysyi Muori hämillään ja miehetkin keksivät, että auto oli edelleen siinä. He kävelivät Bemarin viereen ja avasivat oven.
-EI VITTU, eikä! Marco vitun Bjyström... Vanha konna, ihan itse. Yllätyinkin, kun ei ole vielä tänä vuonna näkynyt, huokaisi Muori.
-Mikä oli, onko mun hampaat kivat. Entäs tukka, onko se hyvin? Marco voi olla merkittävä mies, sanoi Edward ja peilaili itseään BMW:n sivupeilistä.
-Marco... Mitä se täällä tekee. Ehkä demonin riivaama. Eihän se muuten täällä syrjässä olis. Jollei ois seurannut mua ja Muoria, totesi McGyver Muorin nyökkäillessä ymmärtäväisesti vieressä.
-Demoni? Onko täällä minun lisäkseni jotain yliluonnollista? No hmph... Toisaalta, olen aina komein ja kaikkista märin päiväuni, sanoi Edward ja lipaisi huuliaan.
-Oo jo hiljaa, Edward. Tosiaan, puhutaanpa nyt sinusta sitten hetki. Tiesin sinun olevan näissä metsissä. Vaistosin sen ultratarkalla nenälläni, McGyver osoitti nenäänsä ja katseli hämmentynyttä vampyyriä.
-Mitä..?
-Marcon saapuminen paikalle oli sattumaa, mutta onneksi saapui. Sinä et voi välttyä pelastamasta naisia autoilta.
-Se on kyllä totta, olenhan urhea, hymyili Edward ylpeänä.
-Mutta, asiaan. Jouluna Johanna Tukiainen synnyttää pojan. Päivi Räsänen luulee lasta vapahtajaksi. Minä taas tiedän, että hän on demoni. Sinusta voi olla vielä apua. Vaikka en kyllä sitä uskoisi, selitti ihmemies saaden Muorin hihittelemään.
-Demoni... Minä kyllä tuhoan ne. Mitä pitää tehdä?
-Selitän myöhemmin, nyt mennään. Edward, ota sinä Marco kainaloosi, minä otan Muorin ja lähdetään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti